Kun aivot tilttaavat

Olin unohtanut julkaista helmikuussa kirjoittamani tekstin, joten sen julkaisin tänään. Tässä jatkoa siinä tekstissä oleville asioille. Asiat ovat edenneet viime päivityksestä, tosin ei parempaan suuntaan. Nyt minulla on virallinen päätös lastensuojelusta... Ei oota tuli, eli ei apuja odotettavissa mistään. Lastensuojelun alkaessa tutkimaan tilannettamme, menetimme ainoan suojaverkon, joka väistyy mikäli lastensuojelu tulee mukaan kuvioon eli jäimme nyt lapsen kanssa tyhjän päälle. Itse jäin sairaslomalle, syynä pitkittynyt unettomuus. Sairasloman aikana on selvinnyt, että olemme taloudellisesti kusessa, koska väsymyskuukausina olen onnistunut sössimään laskujen maksun jotenkin tavalla jota en vieläkään käsitä. Ilmeisesti väsyneenä ei onnistu edes laskeminen oikein. Olemme rampanneet lapsen kanssa poliklinikoilla, jos jonkin valtakunnan tutkimuksissa, koska lapsen veriarvo verikokeissa heitti todella pahasti. Koulusta painetaan päälle, koska emme ole saaneet päätöstä kuntoutuksen jatkosta, sekä muutenkin lapsen tilanne huolettaa oppimisvaikeuksien takia. Lisäksi on runsaasti poissaoloja, kiitos kaikissa testeissä ja lääkäreillä juoksuista.

Äitini tilanne on säilynyt suhteelllisen samana, nyt tosin menossa tyynempi vaihe eli harhaisuus ei ole niin niskanpäällä kuin viime aikoina on ollut. Harhaisuusvaiheen aikana hän kävi lääkärillä (muusta kuin mielenterveys asiasta), ja oli kertonut näkemyksensä maailman menosta. Siitä huolimatta lääkäri ei nähnyt tarpeelliseksi lähettää häntä mihinkään konsultaatioon.

Herää kysymys, kuinka pohjalla ihmislapsen pitää olla, että saat apua lastensuojelusta. Vai onko tämän päivän ainoa apu se, että odotettaan, koska vanhemmat ottavat pohjakosketuksen ja huostaanotto jää ainoaksi vaihtoehdoksi. Itselläni tuo pohjakosketus ei taida olla kovin kaukana, sillä unettomuuteen määrätyt unilääkkeetkään eivät katkaise ajatuksen virtaa, eivätkä näin ollen ole auttaneet unettomuuteen. Tällä hetkellä selvittelen vapaaehtoiseen edunvalvontaan pääsemistä. Sillä en ole millään valtakunnan tasolla kykeneväinen hoitamaan raha-asioitani, koska en kykene hahmottamaan missä mennään ja mitä pitäisi maksaa. Nyt voisin sanoa, että on tullut tutuksi tilanne, kun aivot tilttaavat....

paranoidia skitsofreniaa....

Tässä on vierähtänyt tovi, kun viimeksi olen päivitellyt blogia, mutta aika on suorastaan lentänyt. Viime päivityksestä on tapahtunut vaikka mitä, mutta aloitetaanpa salaliittoteorioita rakastavasta äitistäni. Hänen mielenterveytensä on on syksyn ja talven aikana hiipunut koko ajan. Tällä hetkellä kuulee ääniä, ja näkee perkeleitä joka paikassa. Hän on myös muistanut ilmoittaa, että minä olen perkeleen lapsi, ja tämänkin oikein kirjeteitse. Sukulaiset ja äitini ystävät soittelevat vuoron perään, että ovat huolissaan hänestä, kun on pistänyt puhelimen pois, lakkauttanut nettiyhteydet ym. ettei USA pääse vakoilemaan häntä. Hän on alkanut käyttäytymään kuin olisi koko ajan psykoosissa, ja koska hänessä ei omasta mielestään ole mitään vikaa, vaan me kaikki muut ollaan sairaita, ei häntä lääkäriin saa vapaaehtoisesti. Nyt olen selvitellyt pakkohoito mahdollisuutta, koska hän alkaa olemaan vaarallinen ympäristölleen. Ei fyysisesti mutta henkisesti sitäkin enemmän. Lapsia ei mummun lähimaastoon voi viedä, koska saattaa puhua mitä sylki suuhun tuo, suodattamatta ollenkaan, mikä on lapsen aikana soveliasta puhua. Olen puhunut lääkärin kanssa hänestä, ja lääkäri ilmoitti, että oireet viittaa paranoidiseen skitsofreniaan, mutta täyttyykö pakkohoitokriteerit, se on toinen juttu.
Lisäksi oman lapsukaiseni kohdalla neuropsykologinen kuntoutus on päättymässä, ja on aika tullut juosta papereiden perässä, jotta saamme jatkohakemuksen sisään. Samaan aikaan lapseni on alkanut reagoimaan mummun käytökseen, ja kuten lapset yleensä, hän luulee, että on hänen syytään, että mummu käyttäytyy vähän oudosti. Nyt yritetään saada lapsen tilannetta paremmaksi ja samaan aikaa pitää mummun kanssa rajoja, jotta lapsi ei saisi enempää vaikutteita, ja pääsisi yli tuosta mummun tilanteesta.
Itselläni vielä on helvetillinen työrumba ollut päällä ja kaikkien näiden asioiden yhteistuotoksena päätti nukkumatti ottaa lopputilin. Mennessäni lääkärille hakemaan apua nukahtamisongelmiin, oli lääkärin kanta heti selvä... masennuslääkkeet ratkaisevat kaiken. Ilmoitin lääkärille, että ongelmani ei ole masennus ja minulla ei siihen viittaavia oireita ole, joten pidetään ne pillerit siellä pöytälaatikossa vain, mutta jos jotain saisi, että saisi nukahdettua. Tähän lääkäriltä ei sitten muka löytynytkään apua. Olen tässä kohta 3 kuukautta mennyt 2 tunnin yöunilla ja kroppa on kovasti kiitellyt asiasta. Totesin, että nyt tarvitsen apua, ja päätin turvautua lastensuojelun apuun ja lähdin hakemaan tukiperhettä 1 krt /kk. Ensinnäkin jouduin odottamaan lastensuojeluviranomaisen tapaamista kuukauden ja toisekseen, apua on turha odottaa, koska sossutädin mielestä meillä ei ole mitään muuta ongelmaa, kuin korkeintaan asennevamma. Tästä tapaamisesta on nyt viikko  ja heistä ei sen jälkeen ole kuulunut mitään... ilmeisesti olisi pitänyt mennä tapaamiseen köysi kaulan ympärillä ja vaseliini purkki taskussa...
Kauniisti voisin sanoa, että lastensuojelusta jäi sellainen jälkimaku, että heitä ei (kauniisti sanoen) vittuakaan kiinnosta. En enää ihmettele mikseivät täysin pohjalla olevat ihmiset hae apua, jos olet pohjalla, jaksatko tapella viranomaisien kanssa, että saisit tarvitsemasi avun...

Tälläistä tällä kertaa, perästä kuuluu miten asia etenee....

Kirjoittelin tämän tekstin jo helmikuussa, ja nyt sitten huomasin, että olen unohtanut julkaista... no parempi myöhään kuin ei milloinkaan....

voihan habitus...

Nyt tuli sellainen olo, että tämä on pakko jakaa....

Monet meistä miettivät, millaisen vaikutelman antavat, kun ensimmäisen kerran kohtaavat toisen ihmisen. Mulle valitettavasti selvisi se tänään, kun päätin murtaa tupakkalakkoni ja menin ruokatunnilla ruuan sijasta nautiskelemaan raitista ilmaa filtterin läpi. Paheiden täyttämä elämäni kuitenkin keskeytyi ennen kuin edes ehdein sytyttämään tuota verottajan unelmaa, kun eräs kanssa eläjämme hiipi paikalle, ja kysyi vaihvihkaan "olisko sulla bentsoja myydä?". Ainoa mitä sain suustani oli -Anteeksi mitä....
On se ihanaa huomata, että ulkoinen habitus antaa mielikuvan diileristä, lisäksi voin sanoa, että tupakkalakkoni tulee jatkumaan entistä paremmin, koska en halua joutua tähän tilanteeseen ihan heti uudestaan....

maailman huonoin äiti

Olen elänyt mielenkiintoisia aikoja,  Lapsukaiseni sai syysflunssan, joka kesti ja kesti.... kokonaiset kaksi viikkoa. Tauti kun ei tahtonut millään helpottaa, ja itsellä painoi työt päälle, ei auttanut kuin pyytää mummua meille lapsenpiiaksi. Mummu saapui viime viikolla ja heti hänen saavuttua tajusin mikä virhe tuli tehtyä. Mummu oli oikein isku kunnossa, kun oli lukenut netissä, että Amerikka tiputtelee taivaalta nanorobotteja, ja ne muokkaavat ajatuksia eivätkä anna nukkua, ja sitten piti kuunnella kuinka HAARP tuhoaa luonnon ja kuinka säätä muutella, sekä miten HAARPillakin voidaan manipuloida ihmistä. Nämä kun oli päästy läpi, niin päästiikin jo raamattuun ja ilmestyskirjaan (tässä vaiheessa rupesin jo miettimään löytyisikö meiltä köyttä ja vaselinia, sillä kiikku alkoi jo tuntua hyvältä vaihtoehdolta). Onneksi ennen kuin mummu pääsi todenteolla vauhtiin, hän huomasi, että voi voi, kun pitäisi meidän keittiön kaapit siivota ja paneutui siihen hommaan.

Kaikki sujuikin ihan hyvin, kunnes saapui eilinen.... Lapsukainen parani flunssasta ja pääsi eilen kouluun. Näin ollen mummulla oli aikaa koko päivä istua tietokoneella. Sivuhistoriasta päätellen, tätä aikaa olikin todella hyödynnetty. Lähdimme kotoa aamulla klo 8.00, koulun jälkeen lapsi meni harrastuksiinsa, joten olimme kotona vasta 19.30. Tämän koko ajan muori oli ehtinyt tutkia netin ihmeellistä maailmaa, ja miettiä uusia salaliittoteorioita. Ilokseni, myös huomasin, että mummu oli raahanut mukanaan mikroskoopin, jolla voi tutkia kaiken näköisiä pölypalleroita, ja kuittata ne Amerikkalaisten nanoteknologiaksi. Paitsi, että nyt nano syytösten kohteeksi oli joutunut PÄÄTÄI.... Pääsimme siis kotiin, ja sieltä löytyi mummu, joka onnesta soikeana huuteli heti keittiöstä, että "tuuppa kattomaan minkä löysin päästäni, tää on nyt sellainen nanorobotti". Syntyi hetki elämässä, jolloin et tienyt itkeä vai nauraa.... Ei mitään muuta kuin apteekin kautta ja koko porukalle myrkyt päähän ja siivoamaan.. Mummu oli kyllä vahvasti edelleen sitä mieltä, että mistä hän nyt olisi voinut täitä saada, ja kyllä tämä on joku amerikkalaisten juoni. Siinä mielessä sadatellen sain kuitenkin siivottua, ja pääsin nukkumaan....

Aamu herätys oli ankea, kun juniori päätti, että häntä sattuu joka paikkaan ja hän ei liiku mihinkään, vaan jää leikkimään kuollutta lahnaa sänkyyn.  Aamulla tuli elettyä puolet tunnereaktioista (epätoivosta itkupotkuraivareihin), kun yritti saada mukulaa ylös sängystä. Lopputulos ei mennyt putkeen, ensinnäkin lapsi jäi sinne sänkyyn makaamaan. josta sisuuntuneena ilmoitin, että meidän talossa loppui netinkäyttö hetkeksi aikaa (tämä tarkoittaa, ettei meillä olla tietokoneella, katsota telkkaria eikä pelata pelikoneella, koska kaikki toimii wlanin kautta). Modeemin heitin laukkuuni, jotta voin viedä sen työpaikalle, ja jättää sinne vähänksi aikaa muhimaan. Siinä modeemia repiessäni, mummu tuli viereen ulisemaan, että miksi häntäkin rankaistaan, johon tokaisin, että ainoa tapa taata 100%:n lopputulos rangaistuksessa, on viedä koko modeemi pihalle kämpästä. Tämän sanottuani, lähdin kohti työmaata.

Ehdin melkein tunnin olla työmaalla, kun ensimmäinen syyllistämissoitto tuli, itseäni kuulemma saan syyttää, ettei lapsi lähde kouluun, kun valvoo liikaa. Mun pitäisi mennä samaan aikaa nukkumaan lapsen kanssa, niin tätä ongelmaa ei ole. Olen kuulemma laiminlyönyt lastani, koska en ole näin tehnyt, ja ihan suorastaan heitteille jättänyt. Otsasuoni alkoi heti pullottamaan ja verenpaine nousi äärirajoille näiden sanojen jälkeen. Tiuskaisin mummulle, että jumalauta mä olen mennyt mukulan kanssa ensimmäiset 9- vuotta samaan aikaan nukkumaan joka helevetin ilta, ja tämän jälkeen sitä on muutettu satunnaisemmaksi, koska yrittetty opettaa lasta, että hän ei jää mistään kivasta paitsi vaikka meneekin nukkumaan ennen. 3 vuotta on tahkuttu asian kanssa ja joten kuten siinä onnistuttu, ja jos mummu nyt pilaa kommenteillaan ja näkemyksillään tuon 3 vuoden työn, niin saattaa olla, että Hämeenlinnan naisvankila on mun seuraava osoite.
Lisäksi sain kuunnella kuinka huono äiti mä olen, enkä vietä lapseni kanssa aikaa.... Voi helvetti suoraan sanoen. ainoa paikka missä mä olen ilman mukulaa, on työpaikka. Baarissa olen käynyt lapsen eliniän aikana tasan 2 kertaa ja nekin selvinpäin. Ainoat hetket jolloin muksu on ollut jossain hoidossa, on koulujen kesäloma-ajat, jolloin itse on vielä töissä ja lapsi lomalla. Ja sitten joku kehtaa väittää, että mä olen liian vähän lapsen kanssa.... Itse luulen, että asia on kyllä toisinpäin, jos nyt saisin jotain muuttaa vuosien saatosta, niin todennäköisesti laittaisin lastani vähän useammin hoitoon ja ottaisin omaa aikaa, jota nyt ei ole tullut vietettyä kuin satunnaisesti viimeisen 3 vuoden aikana ehtoolla, jos on sattunut saamaan lapsen nukkumaan, ennen kuin itse on mennyt petiin.... Taitaa mummilla lähteä kyyti tänään kotio päin....

Jaahas, olisinkohan viettänyt ruokatuntini jo sujuvasti tässä avautumisessa.... jos lähtis takaisin tienaamaan... niin pääsee illalla olemaan maailman huonoin äiti....

Tästä se lähtee...

Nyt ajattelin tehdä blogin, joka vastaa köyhän miehen (tai siis naisen) kriisiterapiaa.... tosin tässä mallissa potilaita on yksi, eli minä ja psykiatreja useampia.... Ajattelin purkaa tässä YH-äidin arkea, mitä se oikeastaan on, kun elämään kuuluu lapsi, elukat ja puolihullut sukulaiset (kai sieltä sukupuun sivuhaarasta muutama tervekin vesa löytyisi, jos oikein hakisi).
Aloitetaan lapsesta... Tyttöni on murrosiän kynnyksellä ja tämän hetkinen angstinmäärä jo viittaa todella terävään murkkuikään (vaviskaa aikuiset, mä ainakin vapisen nyt jo). Ennusteen mukaan ovet tulee tippumaan asunnossa paikoiltaan seuraavien parin vuoden sisällä. Angstia ei helpota isoäiti, joka tykkää hämmentää omilla näkemyksillään, jotka on tietenkin tuotava julki suurisanaisesti, koska onhan hän aina oikeassa. Nämä näkemykset ovat varsin mielenkiintoisia, ja näitä löytyy kukkahattutäteilyistä foliohattumeininkiin, sekä kaikkea näitten välistä. Lisäksi mummun näkemys on, että sattui mitä tahansa, syy löytyy aina meikäläisestä. Mikä tarkoittaa, että teit niin tai näin, piru perii joka tapauksessa.

Sitten päästääkin meikäläiseen..... Rakas tuffani aikoinaan sanoi, että iltarukouksen kuuluu olla "hyvä Jumala, jos hullun teet, niin älä ainakaan työhullua". Rukous ei toiminut mun kohdalla. Itse olen sekoitus täydellistä laiskuutta ja perfektionistia, mikä tarkoittaa, että pitää päästä täydelliseen lopputulokseen täydellisellä tehokkuudella. Olen uraohjus, joka osui lähimmän tallin seinään.... eli vaikka olen asiantuntijatehtävissä, pieni pakkomielle sisällä ajaisi vieläkin korkeammalle pallille. Perhe-elämä pitäisi uhrata uran uhrialttarille, jos tavoitteen meinaisi saavuttaa, ja tähän en ole valmis. Lapset ovat kuitenkin niin vähän aikaa pieniä. Muutaman vuoden päästä hyökkään puskasta ja hankkiudun kaliffiksi, kaliffin paikalle :D tai ainakin uskottelen itselleni niin....

Näillä eväillä on hyvä räpeltää elämässä eteenpäin. Tässä blogissa tulen käsittelemään aiheita laidasta laitaan.... mikä milloinkin sattuu ottamaan aivolohkoon... Tällä hetkellä, jos kysyttäisiin, varmasti suurin paasaamisen aihe on politiikka, ja Kekkosta lainatakseni "saatanan tunarit", jotka Arkadianmäellä puuhastelevat....